Edistyksestä ja hyödystä

Kärryt

Todellakin, millaista hyötyä niihin tehtävät parannukset voisivatkaan tuottaa valtakunnalle! Jos Ruotsissa vuosittain työkärryihin tai vankkureihin, jotka ovat vain kaksinkertaistetut kärryt, lastattava tavaramäärä olisi vaikkapa 7 miljoonaa leiviskää ja Kuninkaallisen tiedeakatemian esittämään kysymykseen voitaisiin vastata myöntävästi, parannusten toteuttaminen kävisi helposti päinsä ja ne leviäisivät ajan mittaan yleiseen käyttöön, niiden avulla voitaisiin 3 miljoonaa leiviskää kuljettaa vuosittain ilman lisäkustannuksia eli koko maan kärryillä kulkevan tavaraliikenteen kustannuksia saataisiin kevennettyä 3/7:lla. Kukapa voi silloin pitää turhana aikaa, vaivaa ja kustannuksia, jotka käytettäisiin näin tärkeän asian selvittämiseen?

Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian 1763 esittämään kysymykseen kärryjen parantamisesta (1764), § 1, s. 6–7. Suomennos: Heikki Eskelinen.

Tuohivene

Ovathan useimmat Suomen seurakunnista niin laajoja, ettei väki kesäaikaan pääse kirkkoon lainkaan tai joutuu tekemään uskomattoman hankalan matkan, koska taipaleella on ylitettävä vesiä ja ­maita. He suoriutuisivat kuitenkin matkasta helposti, jos heillä olisi tällainen tuohi­vene mukanaan. Sangen monella talolla on kalavesiä useissa järvissä, ­mutta niiden käyttämiseksi on jokaiselle järvelle rakennettava oma veneensä. Mutta mies voisi helposti ottaa pienen tuohiveneen mukaansa milloin millekin järvelle ja kalastaa milloin ja missä mieluimmin haluaa. Tärkein kysymys kuitenkin on: kuinka paljon nämä veneet edistäisivät kaupankäyntiä meidän harvaan asutussa Suomessamme?

Amerikkalaiset tuohiveneet (1753), § 5, s. 5.