Entinen suurvalta

Ruotsi menetti suuren Pohjan sodan seurauksena sen suurvalta-aseman, joka sillä oli 1600-luvulla ollut. Uudenkaupungin rauhassa 1721 tehtyjen alueluovutusten myötä Venäjällä oli nyt ratkaiseva asema Itämeren piirissä. Valtakunnan itäinen osa, Suomi, joutui sekä sodassa että rauhanteossa kantamaan raskaimman taakan.

Ruotsin kartta vuodelta 1747. Svea ock Göta riken med Finland ock Norland afritade i Stockholm år 1747

Heikentyneenä Ruotsi joutui tasapainoilemaan suurvaltojen pyrkimysten välissä. Englanti, Ranska ja Venäjä pyrkivät vaikuttamaan sekä ulko- että sisäpolitiikkaan. Sotilaallisen ja taloudellisen aseman heikentymisestä huolimatta heräsivät haaveet suurvalta-aseman palauttamisesta vielä henkiin. Ns. hattujen sodasta 1741–1743 muodostui kuitenkin lähes täydellinen katastrofi: Suomi miehitettiin jälleen. Uusien aluemenetysten jälkeen Suomi oli entistä suojattomampi Venäjää vastaan.

Vapaudenajan valtiomuoto

Syylliseksi Ruotsin kärsimiin inhimillisiin ja taloudellisiin menetyksiin katsottiin paljolti Kaarle XII ja samalla koko itsevaltainen järjestelmä. Vuosina 1719 ja 1720 säädetty hallitusmuoto takasi säädyille keskeiset valtaoikeudet. Kuningas jäi käytännössä valtion keulakuvan asemaan.

Uuden hallitusmuodon taustalla olivat toisaalta luonnonoikeudelliset opit, joiden mukaan kuningas ei saanut valtaansa Jumalalta vaan kansalta, ja toisaalta vanhat ruotsalaiset kansanvaltaiset perinteet. ”Vapauden ajan” poliittinen järjestelmä edusti aikakauden kehittyneintä parlamentarismia, jolle vertauskohta löytyy ainoastaan Englannista.

Lainsäädäntö- ja talousvallan lisäksi valtiopäivillä oli keskeinen asema ulkopolitiikassa, ja ajoittain säädyt ottivat itselleen myös tuomiovaltaa.

Toimeenpanovalta oli valtaneuvostolla, jonka jäseniksi valittiin vain aatelisia. Hallitusmuodon mukaan neuvosto oli vastuussa tekemisistään säädyille. Merkittävä muutos kohti modernia parlamentarismia oli se, että neuvoksia (ts. hallituksen jäseniä) alettiin erottaa (lisensioida) poliittisten voimasuhteiden muuttuessa.

Väestö

Väestönkasvu oli 1700-luvun Ruotsissa nopeaa: vuodesta 1721 vuoteen 1800 väkiluku kaksinkertaistui. Samanaikaisesti Suomen osuus kokonaisväestöstä nousi 17:stä 26:een prosenttiin. Vuosisadan lopussa Suomessa asui n. 900 000 ihmistä.

1700-luku ei kuitenkaan tuonut merkittävää parannusta väestön ravitsemukseen ja terveydenhoitoon: kuolleisuus oli korkea, mutta syntyvyys vielä korkeampi.

Kasvusta huolimatta väestökysymykset olivat vapauden ajan keskeisiä huolenaiheita. Vuonna 1749 perustettiin Ruotsissa Tabellverket, tilastolaitos, joka ensimmäisenä maailmassa ryhtyi laatimaan säännöllisiä väestötilastoja.

Väkiluku osoittautui huomattavasti pienemmäksi kuin oli oletettu. Tämän jälkeen käytiin esim. laajaksi luullusta maastamuutosta paljon keskustelua, johon Anders Chydeniuskin osallistui kilpakirjoituksellaan.

Elinkeinot

Tervahauta Edward D. Clarken teoksessa Travels in various Countries of Europe, Asia and Africa. London 1824.

Maataloudesta ja sen sivuelinkeinoista sai 1700-luvulla elantonsa 75–80 % koko valtakunnan väestöstä. Suomessa maataloudesta eli yli 90 % väestöstä. Tilanne ei juuri muuttunut vuosisadan aikana. Myöskään maatalouden tuottavuus ei kasvanut hyödyn aikakauden valistustoiminnasta ja innovaatioista huolimatta.

Paikoittain oli erilaisilla sivuelinkeinoilla huomattava merkitys talonpojan taloudessa. Pohjanmaalla tervanpoltto nousi keskeiseen asemaan runsaiden raaka-ainevarojen ja jokien tarjoamien kuljetusväylien ansiosta. Terva, jonka kysyntää lukuisat sodat ja siirtomaiden valloitus kasvattivat, oli Suomen tärkein vientituote, ja sillä oli suuri merkitys myös Pohjanmaan kaupunkien kehitykselle.

Laivat olivat 1700-luvun jälkipuoliskolla arvoltaan lähes tervanveroinen vientituote: suurin osa niistä tosin myytiin Ruotsiin, mutta jonkin verran myös ulkomaille. Laivanrakennus keskittyi samoille seuduille kuin tervakauppakin, Kokkolan ja Pietarsaaren ympäristöön.

Vapaudenajalla pitkään vallassa olleen hattupuolueen talouspolitiikka suosi raudanvalmistusta ja manufaktuureja, ja tukiaisten turvin myös Suomeen perustettiin erilaista ”teollisuutta”, jonka merkitys oli kuitenkin vähäinen. Koko Ruotsin raudanvalmistuksen taloudellinen arvo oli sangen huomattava: 1700-luvun puolivälissä esim. Englanti sai yli 60 % raudastaan Ruotsista.