Järki ja raamattu

Chydeniusta on usein pidetty uskonnollisesti konservatiivina. Hänen uskonnolliset näkemyksensä ja hänen harjoittamansa kirkkokuri eivät kuitenkaan olleet mitenkään poikkeavia ajan papiston joukossa.

Chydeniuksen uskonkäsityksessä yhdistyvät pietismi, joka korosti ihmisen omakohtaista uskonelämää, ja ajan rationaalinen teologia, jonka mukaan maallisen onnen tavoittelu oli Jumalan tarkoitusten mukaista.

Siten Chydeniuksen toiminta yhteiskunnallisten kysymysten parissa ei ollut millään tavalla ristiriidassa hänen uskonnollisen vakaumuksensa kanssa, vaan erottamaton osa sitä.

Chydeniuksen yhteys seurakuntalaisiinsa oli hyvin tiivis. Pappilan suuressa salissa pidettiin sunnuntaisin seuroja, jotka olivat tulleet kuuluisiksi jo Alavetelin vuosina. Chydeniuksen menetelmänä oli erityisesti keskustelu, jonka avulla hän pyrki ”valistamaan, vakuuttamaan ja liikuttamaan” seurakuntalaisiaan.

LEMPEÄ KÄÄNNYTYS

Kokemus ja kaikkien aikojen historia osoittavat vastaansanomattomasti, että lempeys, kärsivällisyys, valistaminen ja rauhallinen opetus ovat Jumalan siunaamina ainoat keinot, joilla voidaan oikealla tavalla käännyttää harhautuneita ihmisiä. Ja olkoon meistä kaikista Ruotsin valtakunnan papiston jäsenistä kaukana sellainen epäluottamus Jumalan ilmoitettuun sanaan ja pyhään evankeliseen oppiimme, että pelkäisimme sen millään tavoin järkkyvän, jos maahan voisi saapua joitakin muihinkin uskontokuntiin kuuluvia muukalaisia asettuakseen keskuuteemme asumaan eivätkä he heti haluaisi sitä omaksua, vaan hiljaisesti ja rauhallisesti palvoisivat iankaikkista ja kaikkivaltiasta Jumalaa, kaikkien meidän Isäämme, kukin oman vakaumuksensa mukaisesti.

Uskonnonvapaus

Toisiin uskontokuntiin kuuluvien oleskelun ja uskonnonharjoituksen sallimisesta keskusteltiin Ruotsissa pitkin 1700-lukua. Taustalla olivat osittain puhtaasti taloudelliset syyt: ulkomaisten ammattimiesten maahanmuuttoa pidettiin suotavana. Lisäksi vaikuttivat useiden henkisten auktoriteettien, aluksi Locken ja Pufendorfin sekä sittemmin valistusfilosofien uskonnonvapautta puoltavat näkemykset.

Jonkinlaisia oikeuksia uskonnon harjoittamiseen saivat jo vuosisadan alkupuolella reformoidut, sitten katoliset ja lopulta Kustaa III:n aikana myös juutalaiset. Kirkko vastusti tätä kehitystä jatkuvasti.

Chydenius ja muistio

Kustaa III halusi myös uskonnonvapauden alueella osoittaa valistuneisuuttaan ja tässä tarkoituksessa hän järjesti niin, että vuosien 1778–1779 valtiopäivillä tehtiin asiaa koskeva aloite.

Asiaa koskevan muistion esittäjäksi saatiin Anders Chydenius, jonka näkemyksiin tällaisen asian edistäminen sopi. Luultavasti Chydenius halusi myös vahvistaa omaa poliittista vaikutusvaltaansa kuninkaaseen päin.

Muistiossa, jota ei siis voi pitää täysin Chydeniuksen itsenäisenä työnä, esitetään ulkomailta muuttaneille rajoitettua uskonnonvapautta. Pappissääty vastusti muistiota kolmen muun säädyn kannattaessa.

Vuonna 1781 annettu uskonnonvapausasetus, joka koski vain kristittyjä, muutti ulkomaalaisten asemaa vain vähän, eikä aina parempaan suuntaan: esim. katolisista tuli nyt tavallisia Ruotsin alamaisia, mikä huononsi heidän asemaansa tuntuvasti.

SORTOA KRISTINUSKON NIMISSÄ

Englantilaisten ja hollantilaisten Bataviassa hallitsemien alueiden historia on murheellista luettavaa. Miten runsaslukuisia siellä asuvat pakanat ennen olivatkaan ja millaisia uskomattomia tavaramääriä sieltä kyettiinkään laivaamaan muihin maihin! Jo pitkään jatkuneen tyrannivallan alaisuudessa maa on kuitenkin suureksi osaksi autioitettu ja sen väkiluku on supistunut kahteen kolmasosaan entisestä. Kyyneliä vuodattamatta ei voi kohdistaa katsettaan Espanjan meksikolaisiin alueisiin, missä mitä ihanin maa on suureksi osaksi tuhottu avoimella väkivallalla ja aristokraattivallan säädöksillä. Ihmisyys itkee verikyyneleitä, kun nähdään pakanoiden väkimäärän ja rikkauksien kasvavan heidän omien hallitsijoidensa alaisuudessa, mutta tuhoutuvan Jeesuksen kallisarvoisen opin nimessä toimivan vallan hallitessa. Lukemattomat eurooppalaiset esimerkkitapaukset osoittavat vakuuttavasti samaa.