Valistunut itsevaltias

Kustaa III. Lorenz Paschin maalaus 1783. Vaasan hovioikeus.

Vuonna 1771 nousi Ruotsin valtaistuimelle Kustaa III. Seuraavana vuonna hän toimeenpani vallankaappauksen ja palautti kuninkaan keskeisen valta-aseman.

Kuningas ja hänen lähimmät avustajansa olivat saaneet vaikutteita fysiokraattien opista, jonka mukaan valistunut itsevaltias kykeni seuraamaan yhteiskunnassa vallitsevia (luonnon)lakeja ja toimimaan aina kansan eduksi.

Vapauden ajan viime vuosien talousongelmat ja puolueriidat olivat herättäneet tyytymättömyyttä, ja uusi hallitusmuoto otettiinkin laajoissa piireissä tyydytyksellä vastaan. Vallan painopiste siirtyi jälleen ylhäisaateliin.

Kustaa III:n kausi alkoi monien uudistusten merkeissä: vuonna 1775 vapautettiin viljakauppa, 1777 toteutettiin rahauudistus, joka noudatti samoja periaatteita kuin Chydenius oli esittänyt 1766. Lisäksi tehostettiin mm. virkamiesten valvontaa ja oikeuslaitoksen toimintaa; Suomi sai toisen hovioikeuden Vaasaan vuonna 1775.

Chydenius – kustavilainen demokraatti?

Kustaa III:n ”valistuneessa” politiikassa oli kuitenkin piirteitä, joiden on täytynyt arveluttaa Chydeniusta, kuten suunnitelma tapulioikeuksien peruuttamisesta ja painovapauden rajoittaminen.

Juuri painovapauden rajallisuus tekee vaikeaksi arvioida, mitä Chydenius oikeastaan ajatteli kuninkaasta: suora arvostelu oli mahdotonta. Lisäksi Chydeniuksen kannalta oli poliittisesti tarkoituksenmukaista esiintyä rojalistina. Ilmeisesti Chydenius suhtautui monen aikalaisensa tavoin aluksi melko suopeasti uuteen järjestelmään, joka näytti korjaavan puoluevallan heikkoudet eikä toisaalta merkinnyt täydellistä yksinvaltaa.

1780-luvulla Kustaa III alkoi osoittaa entistä enemmän itsevaltiaan piirteitä. Vuonna 1788 hän aloitti laittomasti hyökkäyssodan Venäjää vastaan. Seuraavana vuonna kuningas keskitti ns. yhdistys- ja vakuuskirjalla itselleen entistä enemmän valtaa. Samalla tosin talonpojat saivat parannuksia asemaansa: Kustaa III haki nyt tukea yhteiskunnan kasvavista ala- ja keskikerroksista.

Chydenius vaikeni poliittisesti lähes kokonaan Kustaa III:n loppuvuosina: kuninkaan toiminta oli kääntynyt lähes täysin niiden odotusten vastaiseksi, joita Chydenius oli hallitsijaan asettanut.

Kuinka paljon alamaisten on väistämättä menetettävä luonnollista vapauttaan yhteiskunnan pysyvän menestyksen takaamiseksi? Tämä on äärimmäisen tärkeä kysymys ruhtinaille, jotka haluavat ihmisten tunnustavan heidät suuriksi ja olevan onnellisia heidän hallitessaan. En tiedä, ovatko suuret ja ihmiskuntaa rakastavat neromme vastanneet tähän ja selvittäneet asiaa pohjia myöten. Miten sitten hallitsijat voivat välttyä tekemästä mitä suurimpia erehdyksiä käsitellessään sukukuntamme oikeuksia? Kaikki rajoitukset, jotka eivät ole välttämättömiä, johtavat väistämättä valtakunnalle ja kansalaisille koituviin onnettomuuksiin.