Uskonnonvapaudesta
Lempeä käännytys
Kokemus ja kaikkien aikojen historia osoittavat vastaansanomattomasti, että lempeys, kärsivällisyys, valistaminen ja rauhallinen opetus ovat Jumalan siunaamina ainoat keinot, joilla voidaan oikealla tavalla käännyttää harhautuneita ihmisiä. Ja olkoon meistä kaikista Ruotsin valtakunnan papiston jäsenistä kaukana sellainen epäluottamus Jumalan ilmoitettuun sanaan ja pyhään evankeliseen oppiimme, että pelkäisimme sen millään tavoin järkkyvän, jos maahan voisi saapua joitakin muihinkin uskontokuntiin kuuluvia muukalaisia asettuakseen keskuuteemme asumaan eivätkä he heti haluaisi sitä omaksua, vaan hiljaisesti ja rauhallisesti palvoisivat iankaikkista ja kaikkivaltiasta Jumalaa, kaikkien meidän Isäämme, kukin oman vakaumuksensa mukaisesti. Eihän Tukholma todellakaan ole muuttunut kalvinilaiseksi, vaikka reformoidut ovat täällä jo useiden vuosien ajan pitäneet julkisia jumalanpalveluksiaan. Ei Tanska ole juutalainen, vaikka tämä onneton kansa elää siellä rauhassa ja käy julkisesti synagogissaan. Ei Preussi ole roomalaiskatolinen, vaikka katolilaiset ja kaikki muut vierasuskoiset saavat siellä vapaasti harjoittaa uskontoaan.
Muistio uskonnonvapaudesta (1779), s. [5]. Suomennos: Heikki Eskelinen.
Sortoa kristinuskon nimissä
Englantilaisten ja hollantilaisten Bataviassa hallitsemien alueiden historia on murheellista luettavaa. Miten runsaslukuisia siellä asuvat pakanat ennen olivatkaan ja millaisia uskomattomia tavaramääriä sieltä kyettiinkään laivaamaan muihin maihin! Jo pitkään jatkuneen tyrannivallan alaisuudessa maa on kuitenkin suureksi osaksi autioitettu ja sen väkiluku on supistunut kahteen kolmasosaan entisestä. Kyyneliä vuodattamatta ei voi kohdistaa katsettaan Espanjan meksikolaisiin alueisiin, missä mitä ihanin maa on suureksi osaksi tuhottu avoimella väkivallalla ja aristokraattivallan säädöksillä. Ihmisyys itkee verikyyneleitä, kun nähdään pakanoiden väkimäärän ja rikkauksien kasvavan heidän omien hallitsijoidensa alaisuudessa, mutta tuhoutuvan Jeesuksen kallisarvoisen opin nimessä toimivan vallan hallitessa. Lukemattomat eurooppalaiset esimerkkitapaukset osoittavat vakuuttavasti samaa.
Vastaus Kuninkaallisen Suomen Talousseuran esittämään kilpakirjoituskysymykseen Suomen maatalouden kehittämisestä (1799), § 19, s. 585. Suomennos: Heikki Eskelinen.