Vapaus, tasa-arvo, yhteiskuntasopimus

Vapaudella, josta minä puhun, ymmärrän jokaiselle kansalaiselle valta­kunnan lakien ja säädösten nojalla kuuluvaa oikeutta edistää omaa on­neaan, sikäli kuin se ei loukkaa toisten kansalaisten tai koko yhteiskunnan onnellisuutta.

Me olemme kaikki ihmisiä, ja kaikki vastenmielisten halujen turmelemia. Siksi kaikki tarvitsevat toistensa apua ja tarkkaa valvontaa. Niin ­kauan kuin olemme yhteiskunnan ulkopuolella, kukin hoitaa omia asioitaan halunsa mukaan, mutta ottaa myös itse vastuun seurauksista, olematta kenenkään suojeluksessa, ja tämä vapaus on luonnonmukaista. Mutta heti kun etsiydymme yhteiskunnan turviin, sen parhaasta tulee meidän tärkein lakimme.

Olemme kaikki vannoneet uskollisuutta Ruotsin kruunulle kenenkään pakottamatta, sisimpämme halusta, ja kruunu on meille sitäkin rakkaampi, koska se lepää vapauden jalustalla. Siksi kenenkään ei pidä olla toisen herra eikä kenenkään toisen orja. Kaikilla on sama oikeus, kaikki ovat yhtä etuoikeutettuja. Kun näin tapahtuu, silloin kansalaisella on kaikki, mitä hän voi perustellusti toivoa ja mitä hän voi missään hyvin järjestetyssä yhteiskunnassa koskaan saada. Silloin ei jää myöskään mitään syytä muuttaa pois, sen sijaan satoja syitä pysyä maassa.

Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian esittämään kysymykseen: mikä voi olla syynä siihen, että suuri joukko ruotsalaisia muuttaa joka vuosi maasta ja millä keinoin maastamuuttoa voitaisiin parhaiten torjua? (1765), § 25, s. 71–72. Suomennos: Antero Tiusanen

Onni kasvaa tasa-arvosta

Onnellisen valtakunnan vapautta ei suinkaan ole se, että joillakin kansalaisilla on joitakin erityisiä etuja, kun toiset taas tekevät työtä jonkinlaisessa orjuudessa; vasta silloin voidaan puhua vapaudesta, kun yhteiskunnassa vähäpätöisinkin alamainen saa siunatun hallituksen alaisuudessa yhtä vapaasti kuin ylinkin tavoitella yhteisen hyvän ohella omaakin menestystään. Ja kun tuollainen kansalaisten yhteinen vapaus on pyhien perustus­lakiemme tärkein tavoite, on kaikkea sellaista, mikä sitä loukkaa, pidettävä itsensä perustuslain rikkomisena.

Kolme talouspoliittista kysymystä: Kolmas kysymys (1761–1762), s. 502. Suomennos: Heikki Eskelinen

Epätasa-arvon kirous

Mitä enemmän yhteiskunnan jollekin osalle annetaan mahdollisuuksia elää toisten vaivannäöllä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia työnsä hedelmistä, sitä enemmän ahkeruutta tuhotaan. Edellisistä tulee ylimielisiä, jälkimmäisistä taas epätoivoisia, ja molemmat laiminlyövät velvollisuutensa.

Kansallinen voitto (1765), § 20, s. 20. Suomennos: Antero Tiusanen.

Taloudellinen tasa-arvo

Tästä nähdään miten on mahdollista, että kaupankäynnin ja taloudellisen toiminnan tuottama suurin kansallinen voitto voi harvojen käsiin päätyessään aiheuttaa valtakunnalle huomattavasti suuremman vahingon kuin kokonaisen maakunnan menetys sodassa. Niin kallis kuin vapauden säilyttäminen kansakunnalle onkin, yhtä tarkasti sen on myös kiinnitettävä huomiota niihin rikkauksiin, jotka kerääntyvät tiettyihin paikkoihin. Julkisella vallallahan ei ole mitään oikeutta puuttua yksityiseen omaisuuteen, jos se on tullut laillisesti yksityishenkilöiden haltuun. Toisaalta julkinen valta aiheuttaa vahinkoa isänmaalle, ellei se avaa nopeasti patoja, jotka ovat kasanneet aarteita muutamiin harvoihin käsiin ja köyhdyttäneet muita.

Valtakunnan heikkouden lähde (1765), s. 4. Suomennos: Antero Tiusanen.