Artikkelin kuvat ovat Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin dramatisoidusta Chydenius ja musiikki -konsertista Kokkolassa 24.1.2020. Vesa Tapio Valon kirjoittama ja ohjaama Paimenlauluja-näytelmä vuorotteli Chydeniuksen nuottikirjaston musiikin kanssa tässä Kokkolan kaupunginteatterin kanssa yhteistyössä toteutetussa produktiossa. Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahaston tuella syntyneen esityksen olivat ideoineet Pertti Hyttinen ja Lauri Pulakka. Tapahtuma toimi samalla uuden Chydenius-levyn julkaisukonserttina. Kuvat Ulla Nikula.

Riikinkukko (Elina Mustonen) ja Pässi (Rabbe Smedlund) kuuntelevat, kun Niamh McKenna (huilu), Teija Pääkkönen (viulu), Hanna Pakkala (alttoviulu) ja Lauri Pulakka (sello) esittävät Giuseppe Cambinin kvartettoa. Kuva Ulla Nikula.

Vuonna 1774 Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius lähetti kirjeen kuninkaalliselle musiikkiakatemialle, joka oli perustettu Tukholmassa muutamaa vuotta aikaisemmin. Chydenius kertoi, että hän on ”aloittanut musiikin viljelyn paikkakunnalla, ja siinä tarkoituksessa järjestänyt kerran tai kahdesti viikossa kotonaan kon­sertteja, joissa muutamat nuorukaiset ovat jo varsin hyvin harjaantuneet, niin että on voitu järjestää julkisia konsertteja ja periä niistä kahden kuparitaalerin pääsymaksua, jotta saataisiin jonkinlainen rahasto tätä musiik­kilaitosta varten”. Lisäksi hän oli harjoituttanut laulussa kahta tyttöä, joiden äänet ”eivät olleet epämiellyttäviä”, saadakseen konsertteihin vielä lisää ”miellyttävyyttä”, ja tiedusteli nyt, voisiko hän lähettää tytöt kesällä 1775 musiikkiakatemiaan opiskelemaan ”oikeaa metodia”.

Julkinen konserttitoiminta oli Suomessa alkanut valtakunnan länsiosaan saati muuhun Eurooppaan verrattuna myöhään, 1770-luvun alussa, ja keskittyi luonnollisesti Turkuun. Miten on ymmärrettävä se, että kaukaisessa pohjalaisessa pappilassa, joka ei edes sijainnut kaupungissa, järjestettiin maksullisia konsertteja samoihin aikoihin?

Moni asia oli murroksessa 1700-luvulla niin Pohjanmaalla kuin koko Euroopassa. Suotuisa taloudellinen kehitys vahvisti porvariston asemaa, ja sen edustajat nousivat yhä useammin niille yhteiskunnan sektoreille, jotka aikaisemmin olivat olleet aristokratian yksinoikeus. Porvarillistumisen myötä jyrkät säätyrajat ja hierarkiat alkoivat hämärtyä, ja yhteisöllistä elämää jäsensivät entistä enemmän elämäntapaan ja kuluttamiseen liittyvät tekijät. Tästä samasta lähteestä kasvoi kaksi ensinäkemältä ristiriitaista mutta pohjimmiltaan syvästi yhteenkietoutunutta ilmiötä, yksilöllistyminen ja uudenlainen yhteisön jäsenyys, jota ruotsin medborgarskap kuvaa paremmin kuin sen myöhempi suomalainen vastine, kansalaisuus (joka viittaa kansallisvaltion jäsenyyteen).

Tämä uusi elämänmuoto vaati toteutuakseen avoimia foorumeja, joiden puitteissa uusia, hienovaraisia luokituksia saatettiin luoda ja ylläpitää. Syntyi ”porvarillinen julkisuus”, joka ilmeni esim. säätyrajat ylittävän yhdistystoiminnan ja julkisen keskustelun, lehdistön muodossa. On esitetty, että juuri musiikki oli niitä alueita, joilla tällainen yhteiskuntaluokkien välinen ”tasa-arvoinen”, mutta samalla uusia erottautumisen tapoja luova yhteistoiminta alkoi ensimmäisenä.

KESKUSTA JA PERIFERIA

Edellä sanottu on vahva yleistys yleiseurooppalaisesta kehityksestä ja kuvaa lähinnä suurten kaupunkien tilannetta. Onko Chydeniuksen ”maalaisorkesteri” siis vain jonkinlainen historian oikku? Täällä oltiin kovin kaukana hovin vaikutuspiiristä, joka etenkin Kustaa III:n aikana muovasi vahvasti ylimpien yhteiskuntakerrosten elämänmuotoa.

Kokkolan pitäjä oli varsin laaja: se ulottui jokivartta pitkin aina Perhoon asti. Aikakauden maailmantalouteen kiinteästi kytköksissä olevien sivuelinkeinojen (tervanpoltto ja laivanrakennus) takia pitäjä oli varsin vauras.

Merkantilistisen ajattelutavan mukaisesti seudun kauppa oli keskitetty aidalla eristetylle alueelle, kaupunkiin, jossa sitä saivat harjoittaa vain privilegioin varustetut henkilöt, porvarit. Kokkolan väkiluku oli 1770-luvulla n. 1300 henkeä, joista suurin osa oli palvelus- ja työväkeä sekä merimiehiä, varsinaisia kauppaa käyviä porvareita oli vain muutamia kymmeniä. Myös kaupunkiseurakunta kuului kirkkoherran alaisuuteen: pitäjänkirkko pappiloineen sijaitsi näköetäisyydellä kaupungista.

Pohjanlahden rannikkokaupunkien roolina oli kaupan hierarkkisessa työjaossa ollut toimia lähinnä raaka-aineiden toimittajana Tukholmaa ja sen ulkomaankauppaa käyvää suurporvaristoa varten, eikä niillä ollut oikeutta purjehtia suoraan ulkomaille. Tämä oli jo pitkään koettu epäoikeudenmukaiseksi, koska kasvavasta tervan kysynnästä saatavat voitot näyttivät menevän välikäsien taskuihin. Kun Kokkolassa lisäksi rakennettiin ulkomaanpurjehdukseen soveltuvia aluksia tukholmalaisille, tuli paikallisille kauppiaille yhä ilmeisemmäksi, että he voisivat hoitaa koko toiminnan omin voimin.

Kun ”tapulipakko” vihdoin kumottiin 1765 valtiopäivillä, oli voittoisia argumentteja muotoilemassa Kokkolan oma poika, tuolloin vielä Alavetelin kappalainen Anders Chydenius. Pikkukaupungin porvaristolle tapulioikeudet merkitsivät paitsi kaupallisesti myös henkisesti ”maailman avautumista”: he olivat nyt entistä tiiviimmin sidoksissa eurooppalaiseen elämänmuotoon.

Kamppailu purjehdusoikeuksista vei Chydeniuksen politiikkaan ja murroksessa olevan yhteiskunnan peruskysymysten äärelle. Periferiasta tulleena Chydenius näki selkeästi, mikä ratkaiseva vaikutus vapaudella ja avoimella vuorovaikutuksella olisi ei vain elinkeinojen vaan koko yhteiskunnan kehitykseen. Chydenius ei ollut henkisesti riippuvainen hierarkioista vaan saattoi muutamien kehityksen portaiden yli loikaten visioida tasa-arvoista yhteiskuntaa, jota aikalaiset haukkuivat demokratiaksi. Chydeniuksen ajatukset olivat inhimillisesti mutta eivät aina poliittisesti järkeviä, eli meidän näkökulmastamme hän oli vahvasti aikaansa edellä.

VALISTUKSEN SANANSAATTAJAT

Näyttämörooleista vastasivat Elina Mustonen (joka soitti myös cembaloa), Juha Vuorinen ja Rabbe Smedlund. Kuva Ulla Nikula.

Ruotsin valtakunnassa valistuksen ja uusien kulttuurivaikutteiden levittäjinä toimivat ennen muuta papit, joiden vaikutusvalta oli sitä suurempi, mitä kauempana Tukholmasta oltiin. Kysymys ei ollut pelkästään siitä, että papit olivat monilla paikkakunnilla ainoita korkeasti koulutettuja henkilöitä. Yhteiskunnan katsottiin olevan hierarkkinen järjestelmä, jossa jokaisella oli paikkansa. Pappi ei ”harjoittanut ammattia” nykyaikaisessa mielessä, vaan hänen tehtävänsä oli omalta osaltaan, hengellisen hallituksen eli oppisäädyn edustajana, ylläpitää ja valvoa tätä Jumalan säätämää järjestystä.

Papit olivat maaseudulla myös maallisen hallinnon keskeisiä henkilöitä, ja oppimaton maalaisväestö oli usein heidän ohjailtavissaan. Papisto muodosti myös yli koko valtakunnan levittäytyneen verkoston, jonka kautta niin virallinen kuin epävirallinen informaatio levisivät tehokkaasti. Toisaalta elintason noustessa 1700-luvun kuluessa myös papisto omaksui entistä syvemmin ”säädynmukaisen elämäntavan” erilaisine seurustelun muotoineen, ja pappilasta muodostui paikkakunnan sivistyksellinen keskus.

URKURI JA HÄNEN SOITTIMENSA

Varhaisen orkesteritoiminnan syntyminen juuri Kokkolassa ei ollut sattumaa. Kaupungin kirkkoon hankittiin jo 1600-luvun lopulla suuret urut ja perustettiin urkurin virka, ja etenkin urkurina 1737–70 toimineen Anders Flintenbergin (1712–1770) merkitys kaupungin musiikkielämälle oli huomattava. Hän jätti jälkeensä aikakauden oloissa mittavan 16 soittimen kokoelman, jonka pohjalta on ollut mahdollista muodostaa hyvin monenlaisia kokoonpanoja. Urkurit hoitivat 1700-luvulla yleisesti myös kaupunginmuusikon tehtäviä, eli esiintyivät tarvittaessa kodeissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, ja näin teki varmasti myös Flintenberg, koska muita ammattimuusikoita ei juuri ollut. Mahdollista on, että jo Flintenbergin ympärille on syntynyt pienimuotoista orkesteritoimintaa.

Lähteet eivät kerro Chydeniuksen ja Flintenbergin yhteyksistä, ja Flintenberg kuoli keväällä 1770 hieman ennen kuin Chydenius astui virkaansa. Chydenius oli kuitenkin viettänyt paljon aikaa Kokkolassa, sillä hänen isänsä Jakob oli toiminut siellä kirkkoherrana 1746–66 ja hän itse läheisen Alavetelin kappeliseurakunnan pappina aina vuoteen 1770. On todennäköistä, että Anders Chydenius oli tavalla tai toisella Flintenbergin vaikutuspiirissä. Joka tapauksessa perusedellytyksiä orkesterin perustamiselle – soittimia ja musiikin harrastajia – oli jo olemassa, kun Chydenius astui kirkkoherran virkaan toukokuussa 1770.

MUSIIKINYSTÄVIEN PIIRI

Orkesterin jäsenistä tunnemme varmuudella vain yhden henkilön, mutta hän oli sitäkin merkittävämpi: Anders Chydeniuksen sisarenpoika Jacob Tengström (1755–1832), joka oman ilmoituksensa mukaan soitti huilua enonsa ”musiikkikapellissa” (musikaliska kapell) ainakin vuosina 1775–1777. Tiedetään, että Chydeniuksen suhde sisarenpoikaansa oli läheinen, ja että hän tuki Tengströmiä tämän uran eri vaiheissa. On mahdollista, että suhde on voinut toimia toiseenkin suuntaan, eli että opiskelunsa Turussa juuri Aurora-seuran perustamisen aikaan 1770-luvun alussa aloittanut Tengström on innostanut enoaan seuraamaan ”suuren maailman” esimerkkiä uudenlaisten kulttuurin muotojen luomisessa. Joka tapauksessa Tengströmin myöhempi toiminta Turun soitannollisen seuran perustajana ja organisoijana osoittaa, että hän näki tällaisen toiminnan merkityksen.

Muiden orkesterin jäsenten osalta täytyy turvautua päättelyyn. Hyvin todennäköinen jäsen on seurakunnan kappalainen Johan Snellman (1741–1800), jonka nauttimasta arvostuksesta musiikin alalla kertoo mm. se, että hän oli toiminut piispa Mennanderin pojan soitonopettajana ja Turun tuomiokirkon urkujen kunnon tarkastajana. Kokkolassa hän ryhtyi Suomen ensimmäiseksi nuottien maahantuojaksi, joka Chydeniuksen orkesterin ohella huolehti mm. Soitannollisen seuran tarpeista: hänen toiminnassaan kiteytyy konkreettisesti purjehdusoikeuksien sivistyksellinen ulottuvuus. Snellmanin omat soittimet olivat ainakin huilu ja klavikordi.

Kokkolan urkurina toimi aina vuoteen 1801 Flintenbergin jälkeen tämän oppipoika Henrik Kahelin (1736– 1805), joka seudun ainoana ammattimuusikkona on luonnollinen ehdokas Chydeniuksen orkesterin jäseneksi. Mitään suoranaisia todisteita tästä ei ole, mutta edeltäjänsä tavoin Kahelin hoiti myös kaupunginmuusikon tehtäviä ja lienee kosketinsoittimien lisäksi hallinnut ainakin viulun.

Chydeniuksen kertomuksen perusteella orkesterin päätarkoitus oli harjaannuttaa nuorukaisia soittotaidossa. On mahdollista, että Snellmanin ja Kahelinin kaltaiset (puoli)ammattilaiset ovat muodostaneet orkesterin run­gon ja toimineet samalla opetuksellisissa tehtävissä.

Entä oliko mukana porvariston jälkeläisiä? Harvoihin kauppiaanpoikiin, joiden tiedetään harrastaneen mu­siikkia, lukeutuu Anders Röring (1752–88). Luultavasti selloa soittanut Röring oli ehkä kuulunut Flinten­bergin vaikutuspiiriin, ja on voinut opiskellessaan Turussa 1770-luvulla osallistua Chydeniuksen orkesteriin loma-aikoinaan. Tiedemiehen uralle tähdännyt Röring oli poikkeus porvarispoikien joukossa. Ei kuitenkaan ole mahdotonta, etteikö myös muita olisi ollut. Jacob Tengström piti opintonsa rahoittaakseen 1775–77 – siis samaan aikaan kun hän soitti setänsä orkesterissa – Kokkolassa kauppiaiden pojille koulua, jossa hän opet­ti mm. uudempia kieliä (siis esim. ranskaa, saksaa ja englantia), historiaa ja maantietoa. Opetusohjelma oli siis selvä vaihtoehto Kokkolan pedagogion klassiselle oppimäärälle ja tähtäsi toisaalta yleissivistyksen, toisaalta kansainvälisen kaupan maailmassa tarvittavien käytännön taitojen vahvistamiseen. Musiikin opetuksesta ei ole tietoa, mutta ainakin Tengströmillä on ollut mahdollisuus poimia musiikista kiinnostuneet oppilaat näistä ikä­luokista.

”MIELLYTTÄVYYDEN” TUOJAT

Johanna Isokoski (sopraano) ja Katariina Heikkilä (altto) esiittivät kamariorkesterin säestyksellä osia Pergolesin Stabat Materista. Kuva Ulla Nikula.

Entä naiset? Chydeniushan kirjoitti kirjeensä musiikkiakatemialle 1774 nimenomaan voidakseen lähettää kaksi tyttöä lauluopintoihin Tukholmaan. Vastaus oli kielteinen, koska akatemian resurssit ylipäänsä minkäänlaisen koulutuksen järjestämiseen olivat alussa rajalliset, ja ensimmäiset naispuoliset oppilaat otettiin vasta 1795. Turun Soitannollisen seuran konsertissa naisen sallittiin esiintyä ensimmäisen kerran myöskin 1795.

Ei tiedetä, keitä nämä tytöt olivat, mutta joitakin arvauksia voidaan esittää. Varteenotettavin ehdokas on Johan Snellmanin sisar Christina (1753–1833), joka asui pappilassa juuri tuolloin ”jungfrun” tehtävässä, eli rouva Chydeniuksen apulaisena ja seuraneitinä. Pappilassa oleskeli myös Anders Chydeniuksen sisarpuoli Helena Chydenius (1756–1828). Joka tapauksessa Chydenius oli lähettämässä Tukholmaan tavallisia pappis- tai porvarisperheiden tyttöjä: se mikä oli aikaisemmin katsottu vain aatelille kuuluvaksi, oli nyt soveliasta myös näille tytöille – ainakin Chydeniuksen mielestä. Tosin tässä ei ollut kysymys vain kodin piirissä tapahtuvan seurustelun ”miellyttävyyden” lisäämisestä, mikä oli aatelistyttöjen musiikinopiskelun päämäärä, vaan harjoittelusta julkisia esiintymisiä varten. Todennäköisesti juuri he olivat ne ”laulajattaret”, jotka esiintyivät Teerijärven kirkon avajaisjuhlassa 1775.

Chydeniuksen suvussa suhtauduttiin ilmeisen ennakkoluulottomasti sukupuolirajojen ylittämiseen. Anders Chydeniuksen sisar Maria oli opiskellut veljiensä johdolla mm. matematiikkaa ja kasvitiedettä niin pitkälle, että saattoi toimia oman poikansa, Jacob Tengströmin opettajana. Soittamaan tytöt eivät kuitenkaan päässeet ilmeisesti Chydeniuksen orkesterissakaan, ainakaan julkisesti.

JULKINEN JA ”JULKINEN”

Kokkolassa järjestettiin 24.1.1778 suuri juhla sen kunniaksi, että Kustaa III oli edellisen vuoden lopulla vahvistanut kaupungin purjehdusoikeudet, jotka olivat hetken aikaa olleet uhattuina. Kysymys oli paitsi kuninkaan taktisesta ylistämisestä, myös porvariston yhteishengen nostatuksesta. Tähän tähtäsi myös Anders Chydeniuksen puhe, jossa hän kehotti porvareita yhteistuumin hyödyntämään Pohjois-Amerikassa käytävän sodan luomia suotuisia suhdanteita. Koko porvaristo ja muut säätyläiset olivat kokoontuneet kahteen rakennukseen, ja päivää juhlistettiin mm. tykinlaukauksien, skoolauksien ja musiikin avulla. Aikakauden tavan mukaisesti juhla päättyi tanssiaisiin.

Mahdollista on, että Chydeniuksen orkesteri vastasi musiikista ainakin osittain, ja tällaisia tilaisuuksia on varmasti ollut enemmänkin. Vaikka tämä oli julkinen tilaisuus, jossa ”kaikki” olivat paikalla, kyse ei kuitenkaan ollut uudesta porvarillisen yhdessäolon muodosta, ”julkisesta konsertista”. Musiikin tehtävänä oli tässä luoda ja ylläpitää juhlatunnelmaa, tapahtuman ytimessä ei ollut yleisön ja esiintyjien kohtaaminen.

Entä olivatko Chydeniuksen pappilassaan järjestämät konsertit todella ”julkisia”? Kyllä ja ei. Chydeniuksella oli kaikki konserttitoiminnan ulkoiset edellytykset: harjoitettu orkesteri, jonka tukena oli myös ammattilaisvoimia, Suomen ainoan nuottikauppiaan suoraan Amsterdamista välittämä nuotisto, sopiva tila (pappilan suuri sali), ei ehkä asiantunteva mutta maksukykyinen yleisö. Ulkopuolinen tarkkailija olisi hyvinkin voinut pitää näitä tilaisuuksia ”julkisina konsertteina”.

Tässäkin tapauksessa Chydenius lähti ennakkoluulottomasti toteuttamaan ”järkevää” ja ”hyödyllistä” ideaa, mutta todellisuus ei aivan pysynyt perässä. ”Porvarillinen elämänmuoto” ei ollut vielä juurtunut siitä yksinkertaisesta syystä, että sen mahdollisia harjoittajia oli kovin vähän. Konserttitoiminta hiipui ehkä jo 1770-luvun lopussa, ja katkeroituneen oloinen Chydenius myi nuottinsa Soitannolliselle seuralle 1790. Muotoutumassa olevilla viihtymisen ja ajankäytön markkinoilla Chydeniuksen konserteissa oli ollut enemmän kyse aktiivisesta tarjonnasta kuin aidosta kysynnästä.

Pertti Hyttinen

Pertti Hyttinen on Anders Chydeniukseen perehtynyt historiantutkija, joka työskentelee Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa.

Kirjallisuutta

Andersson, Otto, Musikaliska sällskapet i Åbo 1790-1808, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland 1940.

Hannikainen, Päivi-Liisa, Pohjanmaan musiikkikulttuuria menneiltä ajoilta: musiikin taitajia ja tukijoita eteläisen Pohjanmaan kirkkomusiikkielämässä 1700-luvun jälkipuoliskolla, [Helsinki]: Sibelius-Akatemia 2008.

Jonsson, Leif & Anna Ivarsdotter-Johnson (red.), Musiken i Sverige 2, Frihetstid och gustaviansk tid 1720-1810, Stockholm: Fischer 1993.

Sarjala, Jukka, ”Det angenämaste och oskyldigaste tidsfördriv : musik och sällskaplighet i Åbo i slutet av 1700-talet”, Historisk tidskrift för Finland 2005: 2, s. 185-198.

Sarjala, Jukka, Music, morals, and the body: an academic issue in Turku, 1653-1808, Helsinki: Finnish Literature Society 2001.

Wolff, Charlotta, ”Musikkultur och musiksmak i 1700-talets Sverige: ett bidrag till lyssnandets historia”, Historisk tidskrift för Finland 2015: 4, s. 420-452.

Artikkeli on julkaistu The Anders Chydenius Collection -levyn (ALBA ABCD 449) mukana seuraavassa kirjasessa vuonna 2020.